maanantai 30. joulukuuta 2013

Imetysmekko ristiäisiin

Joulunpyhinä ompelin itselleni imetysmekon ristiäisiä varten. Tosin mekko pääsi käyttöön jo tapaninpäivänä. Mekko on ommeltu Pehemiältä hankitusta Pitsikukka-neuloksesta. Kuosin on suunnitellut Leena Renko. Mekon kaavana käytin OB:n 5/13 Autumn Moodia koossa 42. Tosin muokkauksia tuli melko paljon (hihojen levennys, helman pidennys ja levennys, kaula-aukon pienennys ja tärkeimpänä "imetysluukku"). Luukun alareunassa on musta resori ja yläreunassa framilon. Tällä kertaa kiristin framilonia huomattavasti aiempia tunikoita enemmän. Mielestäni mekosta tuli ihan kiva. Aika lämmin siinä kyllä tuli tapaninpäivänä eli sopinee vain talvikäyttöön.

Jouluaatoksi tein tällaisen "kakun". Kakku on sangen ruma, mutta maku oli ainakin minun mielestäni erinomainen. Kakku on tehty jättiläisjoulupipareista ja pipareiden välissä on luumutäytettä. Kakun ohje on Kinuskikissan kirjasta. Kakun koristeena on pikeerillä koristeltuja joulupipareita.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Keväisiä vaatteita jouluksi

Ompelin syys-lokakuussa useamman lasten vaatteen Lillestoffin Springtime-trikoosta. Yhdistin siihen yksiväristä vihreää trikoota. Kaikki kankaat ja resori on hankittu Fabriinasta. Nepparit on Käpysestä.
Näistä vaatteista osa päätyi joulupukin konttiin, jonka takia julkaisen ompelukset vasta joulun jälkeen. Kuvassa on kaksi Raide-paitaa koossa 104. Kaavat löytyy Ottobre 6/2012-lehdestä. Lisäksi kuvassa on Kisuliini-bodyt (koot 62cm ja 80cm). Kaavat löytyy samasta lehdestä. Housut on Little Rabbit (koot 62cm ja 80cm). Kaavat löytyy Ottobresta 1/2012. Housuja muokkasin sen verran, että tein vyötärölle ihan normaalin kuminauhakujan, jonne laitoin 2cm leveän kuminauhan. Alkuperäisessä ohjeessa olisi lisäksi laitettu trikoinen nauha solmittavaksi. Minulle ei jäänyt kankaita niin paljoa, että olisin saanut nauhoja ommeltua.
Pienempi body/housut setti jäi kotiin ja isompi meni kummitytölle joululahjaksi. Toinen paidoista meni kummitytön isosiskolle joululahjaksi ja toisen sai Eetu.

torstai 26. joulukuuta 2013

Jouluisia kaitaliinoja

Syksyn mittaan valmistui useampi jouluinen kaitaliina tilkuista. Kankaat on ostettu Kankaisista. Tämä ei ollut ihan niin helppo ja nopea projekti kuin etukäteen kuvittelin. Useampi mummilareissu vaadittiin ennenkuin valmista tuli. Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen, sillä minulla on vasta niin vähän kokemusta tilkkutöistä. Toivottavasti kaitaliinat miellyttivät myös lahjojen saajia.

Teksti kirjoitettu jo 3.10.13.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Leggareita

Tilasin Kankaiden yönä jo pitempään haluamani Onionin leggari- ja tunikakaavat Ikasyriltä. Leggarikaavalla olen jo ommellut itselleni muutamat leggarit kokeeksi marraskuun aikana. Vyötäröt vaan jäi viimeistelemättä pitkäksi aikaa sattuneista syistä...
Leggarit on ommeltu koossa 42. Ekat leggarit ompelin Kankaisista ostetusta mustasta trikoosta. Tein muuten kaavan mukaan, mutta lisäsin lahkeisiin pari senttiä pituutta (enemmänkin olisi voinut lisätä). Seuraavaksi työn alle pääsi Pehemiältä tilattu mustavalkoraidallinen merinovillainterlock. Sitä oli vain metrin pätkä, joten tein lahkeisiin vähän lisää pituutta resoreilla. Musta resori on Fabriinasta. Tämän villaisen version ajattelin lähinnä lämpökerraston housuiksi. Kolmannet leggarit on ommeltu Kankaiden yönä Pehemiältä tilatusta harmaasta Maatuska-trikoosta. Kuosin on suunnitellut Leena Renko. Näihin lisäsin pituutta vähän reippaammin.
Viimeistelemättömät leggarit 30.11.

Lopultakin sain aikaiseksi (ja oli ylipäätään mahdollista) viimeistellä leggareiden vyötäröt. Ompelin ensin 2cm leveän kuminauhan lenkiksi, jonka ompelin vyötärötaitteen sisään. Ompelin aluksi tavallisella suoralla ompeleella. Sovittaessani toisia leggareita vyötärösauma sanoi rits ja muistin samalla, että ompelukoneestahan löytyy myös joustava suoraommel. Niinpä ompelin kolmansien leggareiden vyötärön joustavalla suoraompeleella. Se vaikutti hyvältä, joten ompelin sitten vielä muidenkin vyötäröt uudestaan. En kuitenkaan jaksanut purkaa vanhaa ommelta pois, joten vyötäröt eivät kestä tarkempaa tarkastelua. Väliäkö sillä, sillä ajattelin käyttää leggareita vain pitkien paitojen/tunikoiden kanssa.
Seuraavaksi on luvassa monta joululahjapostausta, joita olen kirjoitellut valmiiksi syksyn mittaan...

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Eetu 2v.

Eetu täyttää tänään kaksi vuotta. Syntymäpäiviä juhlittiin jo eilen hyvin pienimuotoisesti. Leivoin synttäreitä varten kakun, jonka koristelin sokerikuorrutteella. Kaikki ohjeet on Kinuskikissan. Kakkupohja on viiden munan peruskakkupohja. Kostutukseen käytin vaniljamaitoa. Ensimmäisessä välissä on mansikkasosetta ja vaniljamascarponetäytettä. Toisessa välissä on lemon curdia ja mansikkaista marjatäytettä. Samaa marjatäytettä on myös kakun päällä. Sokerimassat ja koristelumuotit tilasin Ullan unelmasta. Kilpikonnat on tehty kakunkoristelu-kurssilla aiemmin.
Tässä kakun päällä on marjatäyte:
 Sitten harmaa sokerikuorrute (vähän tylsä väri, mutta en oikein keksinyt muutakaan, joka olisi hyvin sopinut vaaleansinisiin kilpikonniin)
 Kirjainmuoteilla kirjoitin nimen päälle. Numeroissa kiiltää ikävästi elintarvikeliima.
 Kakun sivulle laitoin vielä tähtimäisiä kukkia. Eetu on nimittäin "tähti-fani". Kukkia koristelin sinisellä sokerilla, mutta se ei ollut hyvä idea, sillä sokeri suli elintarvikeliiman kanssa rumaksi mössöksi.
Olin jo aiemmin leiponut lisäksi whoopies-pohjia. Ne oli ikävästi tarttunut toisiinsa pakastuksen aikana, joten pääsin vielä perjantaina leipomaan uudet pohjat. Tällaisia niistä tuli:
 Koristeluun käytin pikeeriä.
Lisäksi synttäreillä tarjottiin pizzapuusteja jauhelihatäytteellä ja suklaakakkua. Kaikki ohjeet (paitsi whoopiesit) löytyy Kinuskikissan kirjasta.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulukortit 2013

Askartelin jo lokakuussa joulukortit valmiiksi. Tässä korteista puuttuu vielä tekstit. Kuvat on leikattu kankaasta. Kangas on hankittu Kankaisista. Muut tarvikkeet on Prismasta.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Vinoraitavirkkausta (ja yhdet tumput)

Tilasin netistä vauvalle oman vauvakirjan. Löysin sen niin edullisesti, että sain hyvän syyn ostaa myös itselleni jo pidempään haaveilemani Virkkuri-kirjan. Kirjan ohjeita piti päästä heti testaamaan, vaikka kotoa ei oikein sopivaa kudetta löytynytkään. Päädyin kokeilemaan vinoraitakoria, sillä sen ohje vaikutti mukavan yksinkertaiselta. Koriin tarvittiin kahta eri väristä kudetta. Minulla on kyllä varastoissa useampaakin väriä, mutta kuteet ovat niin erilaatuisia ja -paksuisia, ettei sopivaa yhdistelmää tahtonut löytyä. Lopulta päädyin yhdistämään sinistä ja viininpunaista. Ei kovin hyvä väriyhdistelmä, mutta ajattelin, että lastenhuoneen lelukoriksi sopii vähän erikoisempikin yhdistelmä. Kuteet on ostettu Triteksistä. Kori on virkattu nro 8 koukulla. Tein sitten saman tien toisenkin korin samalla ohjeella. Oikeanpuoleinen kori on tehty ohjeen mukaan. Vasemmanpuoleisesta tein vähän matalamman. Mainittakoon, että tilasin jo materiaalit paria muutakin kirjan ohjetta varten...
 Tässä vielä yhdet tumput vauvalle. Kankaan ja resorin alkuperää en nyt muista varmuudella (Fabriina tai Kestovaippakauppa).

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Imetyspaitavertailua

Nyt on kaikki itsetehdyt imetyspaidat testattu ja ajattelin niistä kirjoittaa muutaman sanan muistiin. Tämä ensimmäinen paita oli tehty SK:n 3/07 kaavoilla. Paita ei osoittautunut käytössä kovin hyväksi. Kaula-aukko on liian kireä ja etukappaleen alakappaleen yläreuna lörpöttää. Ohjeessa käskettiin ommella yläreunaan framilon venyttämättä ja tein työtä käskettyä. Ilmeisesti olisi kuitenkin kannattanut venyttää, jotta reunasta olisi tullut napakampi. Nyt alakappale sitten roikkuu rintojen alapuolella pahimmillaan. Onneksi yläkappale on riittävän pitkä peittämään tämän, mutta eipä sitä silti viitsi kodin ulkopuolelle tässä paidassa lähteä. Onneksi tämä trikoo oli melko edullista, joten ei harmita läheskään niin paljoa kuin tämän seuraavan paidan kanssa. Paita/tunika on ommeltu niinikään SK:n kaavoilla (4/08). Tämä paita ei sovellu imettämiseen ollenkaan ainakaan minun rintavarustuksella. Paidan imetysaukot ovat aivan liian pienet ja väärissä kohdissa. Tällaisia kokemuksia olin kyllä lukenut jo etukäteen netistä. Olisi pitänyt uskoa ja käyttää ihana perhoskangas johonkin muuhun tarkoitukseen. Onneksi kaula-aukko on riittävän avara, joten paita päässee yöpaita käyttöön ja imetys onnistuu sitten kaula-aukon kautta. Olisin vaan halunnut tästä paidasta muuhunkin käyttöön. Ei voi mitään.
Toistaiseksi parhaat itse ommellut imetysvaatteet ovat nämä tunikat. Tunikat on ommeltu OB:n 5/13 tunikakaavalla. Kyseessä ei siis ole imetystunikan kaava, vaan olen sen itse muokannut tarkoitukseen sopivaksi. Näissäkin voisi alaetukappaleen yläreunan framilon olla vielä napakampi. Ensi kerralla täytyy kiristää vielä enemmän. Sinisessä tunikassa resori on pari senttiä turhan alhaalla, mutta oranssissa korkeus on hyvä. Resori voisi tosin olla vähän vielä lyhyempi, jotta säilyisi napakkana myös jatkossa. Nämä tunikat ovat ihanan lämpöiset ja mukavat päällä. Suunnitelmissa oli kokeilla seuraavaksi uutta kaavaa imetystunikan tekoon, mutta nämä ovat sen verran onnistuneet, että taidan pysyä edelleen tässä kaavassa.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Lisää trikootumppuja

Nämä tumput on jo käytössä hyviksi todettu ja niinpä päätin tänään ommella vähän lisää tumppuja. Tein uusista tumpuista vähän suuremmat, jotta mahtuisivat pieniin käsiin pidemmän aikaa.
Leikkasin saman tien kolmet tumput, joista kahdet sain jo ommeltuakin. Tumput on vähän epämääräisen muotoisia, mutta se ei varmaan käyttöä haittaa.
 Eläinkangas on Kankaisista ja musta resori Fabriinasta.
Tähtikangas ja resori Fabriinasta.

Tässä vielä aiemmin syksyllä ompelemani pipo, jonka kuvittelin olevani mallia "nukke", vaikka vauvalle sitä teinkin. Yllätyksekseni se olikin sopiva vastasyntyneelle. Seuraavaan pipoon täytyy kyllä yrittää saada korkeutta lisää. Ohje neliöpipoon löytyy täältä. Pipon kangas on Triteksiltä.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Kutsuja ja kuulumisia


Villikko-haalari jäi tosiaan viimeiseksi ompelukseksi hetkeen, mutta ei ranteiden kipeytymisen takia, vaan siksi, että toinen poikamme päätti alkaa syntyä edellisen blogitekstin kirjoittamisen jälkeen. Poika syntyi 4.12. klo 00.23. Pääsimme kotiin pojan ollessa 1,5vrk ja viikonloppuna kaivoin jo käsityötarvikkeita esiin. Jotain on siis jo ryhdytty ompelemaan, mutta siitä lisää myöhemmin.

Eilen ja tänään olen askarrellut kutsukortteja ristiäiseen. Kortin malli ym. on omasta päästä. Kauppareissulla seisoin tovin Prisman askartelutarvikehyllyllä ja mietin, mitä niistä aineksista saisi aikaiseksi. Tämä oli sitten lopputulos. Kortin sisäpuolelle tulee runo ja varsinainen kutsuteksti. Runoksi valitsimme tällaisen:

On syttynyt sydän pieni,
on elämä alkanut.
On kastetta vailla vielä,
lapsemme pieni nyt.
Sen tuletko kanssamme jakamaan,
uutta elämää juhlistamaan.

Alkuperäistä runoa on vähän muokattu vastaamaan meidän tilannetta paremmin. Runo on kopioitu netistä. En tiedä, kuka sen on alunperin kirjoittanut.


tiistai 3. joulukuuta 2013

Lohikäärmeitä ja ritareita

Sunnuntaina ompelin vauvalle potkupuvun kehutulla Villikko-kaavalla (OB 1/13). En kyllä tiedä vielä, tuleeko puku päivä-vai yökäyttöön. Mielestäni monet tällaiset kokonaiset potkupuvut ovat jotenkin yöpukumaisia ja ainakin aiemmin olen tykännyt enemmän body ja puolipotkarit yhdistelmästä päiväkäytössä. Puvussa on ainakin reippaasti kasvuvaraa (Mikko luuli, että ompelen Eetulle...), sillä tein sen koossa 74cm. Eka ommeltu vaate sitä kokoa. Kangas on Lillestoffin lohikäärmeet ja ritarit -trikoota, joka on ostettu Fabriinasta.
Kangas tarttui tilauksen matkaan, kun oli sopivasti tarjouksessa ja piti jotain vielä tilata aiemmin suunniteltujen lisäksi, jotta sai postikuluttomuuden. Myös resori on Fabriinasta ja kaupan päällisiksi saatu. Saa nähdä, jäikö tämä nyt viimeiseksi ompelukseksi toistaiseksi. Ranteet on siinä kunnossa, ettei käsitöiden teko oikein enää luonnistu.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Minidots-potkarit

Ompelin vauvalle vielä viime viikon lopulla potkuhousut Metsolasta hankitusta Minidots-joustofroteesta. Potkuhousut ovat kokoa 62cm. Kaavana käytin taas OB:n 4/12 Snail Walk-kaavaa. Resori on Fabriinasta.
Nyt voimme samistella vauvan kanssa, sillä ompelin samasta kankaasta jo aiemmin syksyllä itselleni imetystunikan.


lauantai 30. marraskuuta 2013

Uusia tiskirättejä

Joitakin tiskirättejä on valmistunut pitkin syksyä. Tiskirätit ovat mukavan helppoja tehdä ja valmistuvat melko nopeasti, joten ne ovat juuri sopivaa ajanvietettä esimerkiksi Pikkukakkosta katsellessa. Julkaisen nämä rätit vasta nyt, sillä halusin pitää rätit yllätyksinä tietyille ihmisille. Rättejä on matkannut tuliaisiksi pitkin syksyä ja matkannee varmaan vielä jatkossakin. Tässä siis rätit, jotka minulla oli valmiina lokakuun puolen välin paikkeilla. Tilanne elää jatkuvasti ;)

Rätit on neulottu Blend bamboosta nro 3 puikoilla. Rättien ohjeet löytyvät täältä ja täältä.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Eetun maasturit

Eetukin sai nyt omat maasturinsa. Saa nähdä, tuleeko paitaa käytettyä. Jotenkin tuo lila tuntuu niin tyttömäiseltä, vaikka kuosi muuten onkin poikamainen. Onneksi Eetu ei osaa vielä sanoa mielipidettä vaatteistaan. Kaavana oli taas Little lamb (OB 4/12) koossa 98cm. Kangas on edelleen Kestovaippakaupasta ja resori todennäköisesti Fabriinasta (tai sitten mummin varastosta). Nyt on tätä kangasta enää pieniä tilkkuja jäljellä. Saa nähdä, tuleeko niistä vielä joskus tehtyä jotain, mutta seuraavaksi ainakin jotain muuta.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Lisää maastureita

Maasturivelour oli jostain syystä sellainen kangas, ettei se oikein inspiroinut minua aluksi, mutta piti ostaa, kun halvalla sai. Ihan kivat potkarit siitä tuli tehtyä vauvalle jo aiemmin ja nyt leikkelin loput kankaasta palasiksi muutama päivä sitten. Paloista syntyi vauvalle puolipotkarit OB:n 4/11 Sweet Feet-kaavalla koossa 62cm.
Kankaasta on jo Eetullekin jotain työn alla. Puolipotkareiden kangas on Kestovaippakaupasta ja resori muistaakseni mummin varastosta.

torstai 21. marraskuuta 2013

Tähtiä, tähtiä


Eetu on tällä hetkellä innoissaan kaikista jutuista, joissa on tähti. Ostin tähtikankaan jemmaan odottamaan myöhempää inspiraatiota. Eetu oli siitä kuitenkin niin innoissaan, että päätinkin ottaa sen heti työn alle. Tein aluksi vauvalle bodyn Kisuliini-kaavalla (OB 6/12), sillä se sattui olemaan valmiiksi piirrettynä koossa 56cm. Tähtikangasta oli vain melko pieni pala, joten päädyin käyttämään sitä hihoissa. Etu-ja takakappaleisiin ei löytynyt kotoa oikein muuta sopivaa vaihtoehtoa kuin harmaa trikoo (kun en viitsinyt vauvalle ihan mustaakaan laittaa). Tein taas raglansaumaan nepparit (tällä kertaa ilman kanttausta). Bodysta oli mielestäni tulossa vähän tylsä, joten päädyin tilaamaan erilaisia valmiita silityskuvia ja glitterarkin bodya varten Pikku piltistä. Silitysarkit tuntuvat olevan tällä hetkellä kovin "in".
Odotellessani silitysjuttuja postista päädyin ompelemaan Eetullekin tähtikankaasta. Päätin kokeilla tällä kertaa Little Lamb-kaavaa (OB 4/12) koossa 98cm. Eetulle tein hihat tähdistä ja etu-ja takakappaleet mustasta trikoosta. Tässä kuva Eetun paidasta ennen silityskuvaa. Kankaat on ostettu Fabriinasta (tähti, musta resori), Kestovaippakaupasta (harmaa trikoo) ja Kankaisista (musta trikoo).
Päätin laittaa paitoihin glitter-tähdet teemaan sopivasti. Ajattelin, että nämä voi pukea vaikka sitten jouluna päälle.
Eetun paita:
Vauvan body:
Näistä tuli mielestäni tosi kivat. Seuraavaksi pohdin, minkä kanssa näitä voisi käyttää. Eetulta nyt olisi löytynyt jotkut harmaat housut, mutta vauvan pienet vaatteet on pääasiassa valkoisia tai kuviollisia ja monet potkupuku-mallia. Niinpä asia oli korjattava ja päätinkin ommella molemmille City mouse-housut (OB 4/11) mustasta joustofroteesta. Joustofrotee on Fabriinasta. Eetulleompelin koossa 92cm ja vauvalle 62cm-kaavoilla ilman saumanvaroja. Toivottavasti vastaavat sitten suunnilleen kokoa 56cm.
Eetun setti:

Vauvan setti:


lauantai 16. marraskuuta 2013

Lumihiutalekakku


Olin tänään kansalaisopiston järjestämällä kakun koristelukurssilla. Kurssilla täytettiin ja koristeltiin valmis kakkupohja. Valmiin kakun sai sitten viedä kotiin. Pitihän sitä heti maistaa ja hyvää tuli.
Pohja kostutettiin jaffalla. Minun kakussa välissä on vadelmahilloa ja kermavaahtoa, jonka joukossa on appelsiinituorejuustoa. Täytetty kakku on päällystetty ensin joka puolelta sokerikreemillä (voita 225g, tomusokeria n.4dl, vaniljasokeria 2tl ja sitruunamehua 2rkl).
Kakku on kuorrutettu sokerikuorrutteella, jonka värjäsin vaaleansiniseksi (taisi olla pastaväri kyseessä). Väriä laitettiin hammastikulla vähän massan päälle ja sitten väri taitettiin massan sisään ja massaa pyöriteltiin käsissä, kunnes väri oli tasaisesti levinnyt.
Sitten massasta kaulittiin riittävän iso ympyrä, joka nostettiin ja tasoitettiin kakun päälle. Kakun alareunan viimeistelin taikinapyörällä. Sitten tein valkoisesta massasta muottien avulla lumihiutaleita, joihin laitoin koristeeksi tuubissa olevan sokerikuorrutteen avulla sinisiä kimalleströsseleitä. Valmiit hiutaleet liimasin kakun päälle samaisella sokerikuorrutteella.
Tässä kuvassa näkyy kakun alareuna:
Päivän lopuksi tein vielä muotilla muutaman kilpikonnakoristeen.
Oli kyllä kiva päivä ja oli hauska huomata, ettei se niin vaikeaa ollutkaan kuin miltä tuntui, kun itsekseni yritin viime vuonna tehdä Eetulle synttärikakkua. Ehkä sitä uskaltaa kotonakin ryhtyä kakkuhommiin.


torstai 14. marraskuuta 2013

Isomummun tossukkaohje


Minulla on jo pitkään ollut suunnitelmissa tallentaa isomummun tossukkaohje. Tämän tyyppisissä kätevissä tossukoissa on tullut tepasteltua lapsesta lähtien. Viimeisimmät versiot on tosin neulonut mummi. Kävin jo joskus yläasteikäisenä isomummun opissa oppiakseni tekemään tossukat ja kyllähän minä opinkin, mutten silloin huomannut kirjoittaa ohjetta muistiin. Nyt ohje on lopulta kirjattu muistiin mummin avustuksella. Todella yksinkertainen ja mukava malli.

Tossukat on neulottu 7 veljeksestä nro 3,5 puikoilla (tarvitaan sekä pitkät että sukkapuikot). Silmukka- ja kerrosmääriä täytyy muuttaa tossukan koon/käsialan mukaan. Nämä tossukat on sopivat minulle (kengän koko 41).

Luo 100 silmukkaa kaksinkertaisella langalla pitkille puikoille ja neulo aina oikeaa 14krs.

Jaa silmukat neljälle sukkapuikolle ja aloita neulomaan suljettuna neuleena sileää (=oikeaa). Jätä samalla toinen lanka pois. Aloita samalla myös kavennukset seuraavasti: neulo toisen puikon lopussa kolmanneksi ja toiseksi viimeinen silmukka oikein yhteen ja kolmannen puikon alussa toiseksi ja kolmanneksi ensimmäinen silmukka ylivetokavennuksella yhteen. Kavennukset toistetaan joka kerroksella samassa kohdassa, kunnes silmukoita on jäljellä 50.

 Tässä kuvassa näkyy tossukka takaa keskeltä. Se on siis auki keskikohdasta ja vasta tästä eteenpäin jatketaan suljettuna neuleena.

 Tässä kuvassa varvasosa on oikealla ja kantapää vasemmalla. Jalkaterän päälle tulevat kavennukset on siis aloitettu ja tossukkaa tehdään suljettuna neuleena.

 Jalkaterän kavennukset edestäpäin.

Kun työssä on jäljellä 50 silmukkaa, neulo 5krs ilman kavennuksia sileää ja vaihda viimeisellä kerroksella lanka toisen väriseksi (ekassa tossukassa en tajunnut vaihtaa lankaa vielä tässä vaiheessa, jonka takia värinvaihtokohta näkyy rumasti tossukan varressa, ks. viimeinen kuva).


Neulo aina oikeaa uudella värillä aloittaen nurjalta puolelta. Nyt neulotaan siis edestakaisin (ei enää suljettuna neuleena).
 Neulo 11krs ja päättele silmukat oikean puolen kerroksella.

Viimeistele tossukka kiinnittämällä pohja/kantapää neulan avulla umpeen ja päättele muut langat.
 Tässä kuvassa kantapää on jo harsittu kiinni ja kuva on otettu avonaisesta pohjasta.
 Pohjan harsiminen.


 Ja sitten tossukka onkin valmis!

tiistai 12. marraskuuta 2013

Vaunuverho


Ompelin vauvaa varten vaunuverhon vanhan ja haalistuneen tilalle. Piirsin verhoa varten kaavan Dookyn mukaan ja muutenkin otin siitä mallia. Tosin jätin tarranauhat laittamatta, sillä niitä ei ole juurikaan tullut käytettyä vanhassakaan verhossa. Meillähän ei ole vielä uusia vaunuja, joten täytyy toivoa, että tuo Dookyn malli on sopiva. Tuplarattaat on kyllä jo tilattu. Kuva Dookysta löytyy esimerkiksi täältä. Sovituskuvassa verho on kiinnitetty Eetun rattaisiin.

Vaunuverhon kangas on ostettu Forssan Kankaisista. Verhon yläreunassa on kaksinkertainen trikoo ja tukikangas vahvistamassa kiinnityskohtaa. Alavaran trikoo ja kanttaukset on tehty harmaasta trikoosta, joka on hankittu Kestovaippakaupasta. Tukikangas on Hanhelista. Purjerenkaat on ostettu Kankaisista ja ripustusrenkaat Babystylesta. Purjerenkaiden kiinnittäminen napakasti oli melko hankalaa ja nyt jännityksellä odotan, pysyykö kangas hyvin paikallaan vai repsahtaako käytössä. Osa renkaista vääntyi kiinnitettäessä, mutta sitä ei toivottavasti huomaa käytössä kovin pahasti.Ompelin samantien toisenkin samanlaisen verhon, niin voi sitten pestäkin verhoa välillä (ja on Eetulle oma, jos hän haluaa nukkua edelleen vaunuissa).

Tässä vielä omat muistiinpanot purjerenkaiden kiinnittämisestä.
Aluksi tein reiät Prymin nepparipihdeillä.

Sitten pujotin purjerenkaan isomman osan oikealta puolelta kohti nurjaa.

Nurjalle puolelle asetin vastinkappaleen.

Sitten renkaan ympärille laitettiin tämä valkoinen osa, jonka avulla vasarointi suoritettiin. Valkoisen osan laitoin niin, että valkoinen vastinkappale oli oikealla puolella ja metallinen nurjalla puolella. Vasarointi tehtiin nurjalta puolelta.

Valmis!
Lisäys 26.11. Tässä vielä verhosta kuva uusissa vaunuissa. Kuvassa näyttää vähän hassulta, mutta käytännössä vaikuttaa juuri sopivalta.