Näytetään tekstit, joissa on tunniste mies. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mies. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Hävittäjiä boksereissa

Mikko sai nimpparilahjaksi uudet bokserit. Kaava on Kookosjookos-blogista. Tästä kankaasta on aiemmin tehty Mikolle paita. Kangas on muistaakseni Kangaskapinasta.

tiistai 13. elokuuta 2019

Batman-huppari


Tämä oli Mikon toiveompelus ja hän saa sen tänään synttärilahjaksi. Musta jc on Kangaskapinasta. Kaava on Jujunan Esko-huppari koossa 48. Batman-logo on tulostettu netistä ja leikelty sitten silityskalvoista.

maanantai 18. helmikuuta 2019

Impromptu-sukat

Sukkafinlandian kolmannessa etapissa neulottiin miesten kokoa olevat sukat. Ihan kivat sukat, mutta harmittaa, että niistä tuli liian isot itselle (ja todennäköisesti myös Mikolle). Lankoina näissä on Tukuwool sockia väreissä Rae (Ruskea), Aava (harmaa), Selja (vihreä) ja Repo. Lankaa kului yhteensä 117g. Neuloin nämä 2,5 puikoilla.


sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Robokopla-boxerit

Robokopla-trikoon jämistä valmistui myös Mikolle boxerit. Kaava on Kookosjookos-blogista.

lauantai 5. tammikuuta 2019

Mikon yöpuku

Yöpukuja tuli tehtyä jouluksi useampikin. Mikolle valmistui tällainen. Kaavoina MIWmies koossa M ja housuissa JTKK:n verkkarikaava koossa M. Kuviotrikoo on muistaakseni nimeltään Lemmikkien salainen maailma ja se on ostettu tarjouksesta Kangaskapinalta.

tiistai 1. tammikuuta 2019

Villapesupäkät



Neuloin Jussille joululahjaksi Villapesupäkät Villapesuohjelman naisten tekemällä ohjeella, joka löytyy ilmaisena Ravelrysta. Nämä on tehty ohjeen isommalla koolla. Lankana on ihanaa Rintalan tilan Ilo&Suru sukkalankaa ruskeana ja valkoisena. Langat ovat siis värjäämättömiä. Tein nro 3 puikoilla.

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Limet bokserit

Mikko sai isänpäivälahjaksi uudet bokserit ja perinteitä kunnioittaen perhekalenterin, josta voi aina tarkistaa, missä kukin on menossa. Bokserien kankaat on vanhoja jämiä, joiden ostopaikkaa. Kuminauha on Prymin ja ostettu Kangaskapinasta.

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Mikon nimpparilahja

Mikko sai nimpparilahjaksi kahdet uudet (jämätilkuista ommellut) bokserit. Kaavan olen alunperin saanut Kookosjookos-blogista.

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Mikolle shortsipyjama

Ompelin kesällä Mikolle shortsipyjaman vanhan kulahtaneen tilalle. Delfiinitrikoo ja musta trikoo on Kangaskapinasta. Shortsien piti olla harmaat. Tilasin sitä varten kankaankin ja sitten kuitenkin vahingossa leikkelin ne mustasta trikoosta. T-paidan kaava on Cameraman OB 6/15 koossa 50 ja shortsit on tehty JTKK:n verkkarikaavan pohjalta.

maanantai 13. elokuuta 2018

Mikolle vaatteita

Ompelin Mikolle synttärilahjaksi t-paidan New York -aiheisesta digiprinttitrikoosta. Hän voi paitaa käyttäessään muistella meidän Nykin matkaa vuonna 2010. Kangas on Kankaisilta ja kaavana on MIWmies koossa M.

Lisäksi ompelin hänelle hupparin Verson puodin Aarniometsä-joustocollegesta. Tämän kankaan Mikko valitsi itse keväällä. Hupparin kaavana on Jujunan miesten huppari.

perjantai 5. tammikuuta 2018

Autorata-paita

Ompelin Mikolle t-paidan joululahjaksi. Paidan takakappaleella on Nappinjan Autorata-raportti. Etukappale on Nappinjan piirrettyjä raitoja. Hihat on mustaa trikoota. Kaavana on jälleen MIWmies koossa M. Kuvat on epätarkkoja hämäräräpsyjä, kun iltamyöhällä on kuvattu.

torstai 12. lokakuuta 2017

Yöhousut

Valmistui ne yöhousutkin Mikolle. Kaavana on Joka tyypin kaavakirjan miesten verkkarihousujen kaava. Kangas on Nokian neulomon trikoo, jonka koostumusta en tarkalleen muista, mutta on selvästi laskeutuvampaa kuin peruspuuvilla-elastaani. Kuvassa nämä näyttää hassun lyhyiltä ja leveiltä.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Mikolle yöpaita

Mikko sai nimpparilahjaksi lupauksen yöpuvusta. Paita valmistui melkein oikeaan aikaan. Kaavana MIWmies XL, jotta tuli vähän tavallista väljempi. Hihoja piti lyhentää 2-3cm. Kankaat Kangaskapinasta.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Hirviä Mikolle

Mikko toivoi talvella itselleen hirvipaitaa, kun näki tämän trikoon Pipoiksi-verkkokaupassa. Niinpä ompelin hänelle hääpäivälahjaksi hirvipaidan vanhalla tutulla MIWmies-kaavalla koossa M. Harmaa trikoo on todennäköisesti Kangaskapinasta.

maanantai 14. elokuuta 2017

Betoniromua-huppari

Ompelin Mikolle synttärilahjaksi hupparin Käpysen denimin värisestä Betoniromua-joustocollegesta. Kaavana on Jujunan hupparikaava koossa 48. Samalla kaavalla on aiemmin tehty tämä huppari. Sinisen resorin ostopaikkaa en muista. Hupun jätin tällä kertaa vuorittamatta.

tiistai 8. elokuuta 2017

Heijastava tähtipipo

Mikko sai tähtipipon osana erään ompeluryhmän heinäkuun haastetta.
Tässä kaavapohjana jonkun Ottobren lasten pipokaava (Baggy look), jota muokattu melko paljon. Trikoo todennäköisesti Kangaskapinasta ja silityskalvo Tikkaus&tarvike-nettikaupasta.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Ukille urheilupaita

Ompelimme Eetun kanssa ukille synttärilahjaksi urheilupaidan Kangaskapinasta ostetusta coolmaxista. Kaavana on MIWmies koossa XL. Minä ompelin saumuriosuudet ja Eetu kaksoisneulaompeleet minun avustuksella. Synttärit olivat jo kuukausi sitten, mutta lahja valmistui vähän myöhässä ja lahjan saajakin oli reissussa.

perjantai 5. toukokuuta 2017

Mikon Fisut

Myös Mikko sai Fisuista paidan. Kuva poistui vahingossa. Tässä uusi kuva (lisätty 19.8.17)

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Coolmaxia Mikolle

Ompelin Mikolle uuden urheilupaidan mustasta coolmaxista. Coolmax on Kangaskapinasta. Kaavana on jälleen MIWmies koossa M. Paita näyttää kuvassa ihan kierolta, mutta toivottavasti on päällä parempi. Tämä päätyi vuosipäivälahjaksi helmikuussa.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Viivakoodipaita

Isänpäivän tienoilla eräässä ompeluryhmässä oli esillä useita paitoja, joihin oli tehty silityskalvosta viivakoodi lastensyntymäajoilla. Päädyin tilaamaan myös sellaisen viivakoodin Mikkoa varten. Koodi on tilattu Elmerellin kautta. T-paita on ommeltu Kangaskapinan vaalean harmaasta meleeratusta trikoosta (joka meni jo esipesussa ihan nukkaiseksi). Kaavana on vanha tuttu MIWmies koossa M.