keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Housut tarpeeseen

Eetu kävi viime viikolla neuvolassa ja käynnin jälkeen päädyin tyhjentämään Eetun kaapista 110cm vaatteet pois. No, tänä aamuna oli tilanne se, että kaapissa oli vain yhdet puhtaat 116cm housut. Mitä tekee ompeleva äiti huomista ajatellen? No uudet housut tietenkin. Tässä siis Eetulle Gugguun vihreästä collegesta tehdyt 116cm housut (kaavana Saimi OB 1/09) akuuttiin tarpeeseen. Täytynee pestä pyykkiä seuraavaksi (tai ommella lisää housuja).

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kuusia tai nuolia

Osallistuin taas tänä viikonloppuna erään ompeluryhmän ylläripaketin ompeluun. Tällä kertaa ylläripaketit tilattiin Koot.fi-verkkokaupasta. Minun paketista paljastui metrin pala sinivihreää Kuusikko-trikoota. Samaa kangasta oli osalla lilana tai kellertävänä. Kangas ei oikein minua itseäni innostanut ja ajattelinkin tekeväni siitä jotain lapsille. Mummi näki kankaan ja tykkäsi siitä, joten päädyinkin tekemään hänelle tunikan. Hän halusi, että kangas leikattiin ylösalaisin eli kuviot on ennemmin nuolia. Kaavana on oma sovellukseni ruskamekosta ja MIWistä. Pääntie on huoliteltu valkoisella resorikaitaleella, joka on käännetty lähes kokonaan piiloon. Pääntiestä tuli aika lerppa ja tunikasta muuten minulle makkarankuori. Toivottavasti se on mummille kuitenkin sopiva.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Eka nuppupeitto

Ompelin 10x10cm trikootilkuista tilkkupeiton. Taustalla on keltainen joustofrotee. Taustapuoli ei kestä lähempää tarkastelua, mutta toivottavasti peitto pääsee kuitenkin käyttöön erään ompeluprojektin myötä.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Isänpäiväkakku

Teimme poikien kanssa isänpäiväksi kuningatarkakun Kinuskikissan ohjeella. Hyvää oli! Leivinpaperia en saanut kakun alta pois, joten näyttää vähän rumalta.


sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Riivalit

Ompelin Mikolle isänpäivälahjaksi boxerit Riivalit-trikoon jämistä. Trikoo on Käpyseltä. Kaava on Kookosjookos-blogista. Viime aikoina ompelut on ollut sen verran joulupainotteisia, ettei blogiin juurikaan tule kirjoituksia toistaiseksi. Katsotaan sitten taas, kun joululahjat on valmiina, jos ehtisi tehdä jotain muutakin.


tiistai 1. marraskuuta 2016

Vinovetoketjuhuppari itselle

Ompelin viime kuussa itselleni vinovetoketjuhupparin Jujunan hupparikaavalla. Huppari on kokoa 40. Kangas on Kangaskapinan tummanharmaata pörröcollegea. Huppua en vuorittanut, kun kangas itsessään oli melko paksua. Sopivan väristä resoria en löytänyt Kangaskapinan, Käpysen enkä Kankaisen valikoimista, joten päädyin sitten mustaan. Hyvä tuli näinkin.