perjantai 27. helmikuuta 2015

Housuja Eetulle

Taas on suunnitelmissa tehdä Eetulle housuja, sillä Eetulla on oikeasti vain kolmet paremmat noin 100cm housut ja valtaosan aikaa hän käyttää 92cm housuja, jotka on ihan liian lyhyitä metrin mittaiselle lapselle. Nyt valmistui ensimmäiset housut Käpyseltä ostetusta harmaameleeratusta joustocollarista. Ostin jc:n alunperin oman hupparin hupun vuoriksi, mutta onneksi tilasin kerralla reilummin, niin riitti kaksiin housuihinkin (toiset vasta leikattuna). Resori on joko Käpyseltä tai KVK:lta (toisissa housuissa toisesta kaupasta ja näissä toisesta, mutten muista kummin päin).
Kaavana on OB 4/13 Ultimate casual koossa 98cm. Taas kokeilin jotain uutta eli tein housuihin ohjeen mukaiset taskut. Nyörin jätin vyötäröltä pois. Taskujen kohdalta kangas vähän venähti, mutta kyllä näistä ihan käyttökelpoiset tuli ja kokokin taitaa olla tällä hetkellä ihan sopiva.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Huppari Paratiisin puutarhasta


Ompelin itselleni hupparin Verson puodin Paratiisin puutarha joustocollarista. Kuosin on suunnitellut Leena Renko. Kaavana on Season Looks 1/14 huppari koossa 40. Tein samalla kaavalla jo aiemmin yhden hupparin.
Hupun vuori ja taskujen sisäpuoli on Käpysen harmaameleerattua joustocollaria. Resorit on Käpyseltä ja KVK:lta (samaa sävyä ei ollut riittävästi, joten jouduin käyttämään kahta eri sävyä). Tässä hupparissa on useampi moka, mutta on se silti jo käyttöön päässyt. Eikä ne taida erottua kuin omaan silmään.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Pipo kouluun

Huomasin tuossa jokin aika sitten, että Eetun talvipipo alkaa olla liian pieni. Niinpä päätin ommella uuden samantyylisen. Kaavaan katsoin apua vanhasta piposta ja täältä. Suurensin kaavaa mielestäni vain vähän, mutta lopputulos taitaa olla koululaisen pipo. Onneksi olin saksinut samalla kertaa entisen pipon kaavalla Einoa varten pipon ja siitä taitaakin nyt tulla Eetun pipo ja Eino saa pärjätä lopputalven vanhalla toppalakilla. Tähtitrikoo on Fabriinasta ja valkoinen fleece Kestovaippakaupasta.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Vaarallisilla vesillä

Annoin kerrankin Mikon valita itse kankaan, josta hänelle jotain ompelen. Hän valitsi Käpysen Vaarallisilla vesillä -digiprinttitrikoon. Kuosin on suunnitellut Jussi Santaniemi. Pääntie on huoliteltu taas framilonilla. Hihoissa on käytetty todennäköisesti Majapuulta hankittua Stenzon ruskeaa trikoota. Päädyin tekemään hihat ruskeasta, jotta hienosta kankaasta riitti vielä pojillekin jotain.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Sähkökitarat-body

Einollekin taas oma versio samasta kankaasta kuin aiemmassa kirjoituksessa. Nyt kitarakangas on käytetty viimeistä tilkkua myöten. Body on kokoa 92cm eli vähän on vielä kasvuvaraa. Kaava on luottokaava Kisuliini raglansauman neppareilla lisättynä. Kaava löytyy OB:n numerosta 6/12. Kitarakangas on Majapuulta ja tähdet Pehemiältä.

torstai 12. helmikuuta 2015

"Farkut" Einolle


Ompelin Einolle farkkutrikoosta housut. Tällä kertaa taas haastoin itseäni vähän ja ompelin taskut ja valesepaluksen. Reisitaskut jätin tekemättä, sillä tiedän, että kangas on laadultaan huonoa, joten en viitsinyt kovin paljoa näiden eteen nähdä vaivaa. Kyseessä siis lähinnä kaavan testaus ja taskujen teon harjoittelu. Kaavana on OB:n 1/12 All-Time Favorite koossa 86cm. Kangas on KVK:lta hankittua Lillestoffin farkkutrikoota, josta alkaa todennäköisesti nousta langanpäitä yhden käyttökerran jälkeen :(

torstai 5. helmikuuta 2015

Eetulle kitarapaita

Eetu on suuri kitarafani. Hän jaksoi viime kesästä asti odottaa ja toivoa kitaraa joululahjaksi. Synttäripaketista sellainen paljastuikin. Ostin kitarafania varten marraskuussa Majapuulta Sähkökitarat-trikoota, josta ehdin nyt ommella t-paidan. Kuosin on suunnitellut Leena Renko. Tähtitrikoo on Pehemiältä. Mustan resorin ostopaikkaa en muista. Kaavana on jälleen OB:n 6/12 Raide koossa 110cm. Kaava on malliltaan melko kapea (koko110cm vastasi 98cm Little lamb-paitaa, kun vertasin), joten paita lienee Eetulle nyt sopiva.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Ullakon aarre -huppari


Ompelin tammikuussa 110cm hupparin Verson puodista ostetusta Ullakon aarre -joustocollegesta. Kuosin on suunnitellut Leena Renko. Kaavana käytin jälleen Beagle boy -hupparikaavaa (OB 4/13). Hupparista tein tahallaan yhtä kokoa liian ison Eetulle, sillä vaatekaappi näyttää melko täydeltä tällä hetkellä. Huppari saa jäädä rauhassa odottamaan ensi joulua tms. Vuoden päästä se onkin varmaan sopiva, sillä 3-vuotisneuvolassa Eetu oli noin metrin pituinen. Hupparin kanttaukset on tehty Fabriinasta ostetusta resorista. Sävy on muistaakseni mustikka. Hupun vuori on Viljamin puodista ostettua valkoista trikoota.