Ompelin Idalle yöpaidan Kankaisilta ostetusta trikoosta, jossa on yksisarvisia. Kaavapohjana on OB:n 6/15 Big sis. Lyhensin helmaa noin 15cm ja lisäsin hihat North pole -paidasta. Takakappale on valkoinen. Yöpaita on 128cm.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yöpaita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yöpaita. Näytä kaikki tekstit
lauantai 16. maaliskuuta 2019
torstai 12. heinäkuuta 2018
Lintu-yöpaita ja yöpuku
Ompelin itselleni lintutrikoosta samanlaisen yöpaidan kuin mummille. Kaavana OB:n 6/15 Sweet mama koossa 38-40. Lisäsin pitkän neppilistan imetystä helpottamaan ja huolittelin hihansuut käänteellä. Muuten ihan ohjeen mukaan. Kangas on Kankaisilta. Ylijääneistä paloista valmistui Eetulle shortsiyöpuku koossa 128cm. Paidan pohjalla on Beagle boy (OB 4/13)-kaava ja housujen Fall asleep (OB 5/16).
sunnuntai 13. toukokuuta 2018
Lintu-yöpaita
Mummi oli kuulemma toivonut synttärilahjaksi uutta yöpaitaa. Toive oli mennyt minulta kokonaan ohi, joten piti paikata tilanne äitienpäiväksi. Yöpaidan kaavana on Sweet Mama (OB 6/15) vähän muokattuna. Koko on 38-40, mutta kavensin etu-ja takakappaletta keskeltä 2cm (eli 1cm pois taitteen molemmin puolin). Hihat tein tällä kertaa t-paitatyyliin eli en kantannut hihan suita. Hihojen rypytykset tein kuitenkin ohjeen mukaan. Trikoo on ostettu Kankaisilta jonkun Megaoutlet-tapahtuman tms. yhteydessä. Trikoo on 100% puuvillaa, joten saa nähdä, miten toimii käytössä, kun enimmäkseen olen tottunut tekemään kaiken puuvilla-elastaanitrikoosta. Tämä on tuntumaltaan ainakin paksumpaa. Etukappale siis lintuja. Hihat ja takakappale yksiväristä harmaata.
sunnuntai 1. huhtikuuta 2018
Yöpaita itselle
Osallistuin viime viikonloppuna ompeluryhmän haasteeseen, jossa ostettiin yllätyskangas Helliniltä. Kangasta oli monessa eri värissä. Minulle osui pinkki kangas. Kuosi ei oikein miellyttänyt minua ja epäilin, ettei minun tulisi sitä käytettyä. Kuosin nimi on Kuoro. Päädyin tekemään yöpaidan, koska silloin kuosilla ei ole niin väliä. Kaavana käytin SK 11-12/2013 yömekon kaavaa koossa 44. Tosin pääntien ja nappilistan tein Jujunan ohjeiden mukaisesti, kun en yleensä ymmärrä SK:n ompeluohjeita. Nyt en tosin jaksanut edes yrittää ymmärtää, vaan tein vanhalla tutulla ohjeella.
torstai 18. helmikuuta 2016
Mummin yömekko vol 2
Joululahjaksi ommeltu yömekko päätyi kuitenkin minulle, sillä se oli sen verran reilun kokoinen mummille. Ompelin tammikuussa mummille uuden mummin hoitaessa sillä aikaa lapsia. Kavensin yömekkoa noin 2 senttiä ke/kt-taitteen kohdalta ja uudesta mekosta tuli mummille paljon sopivampi. Siiri&Myyry-trikoo on Paapiilta ja musta trikoo Kankaisista. Resori on Kangaskapinasta.
maanantai 11. tammikuuta 2016
Toinen yömekko
Ompelin samalla kaavalla (OB 6/15) vielä toisen yömekon koossa 38-40. Trikoo on Paapiin silmätöntä Siiriä ja Myyryä, joka on ostettu muistaakseni kevään Kankaiden yönä. Musta trikoo on Kankaisista. Tässä mekossa takakappale ja hihat on mustaa trikoota. Resori on todennäköisesti Poppanavakasta.
lauantai 9. tammikuuta 2016
Yömekko mummille
Päätin ommella mummillekin joululahjan, vaikka on aina jännää ommella ihmiselle, joka osaa itsekin ommella. Niinpä päätin pitäytyä yöpaidassa, kun tuskin osaisin sopivaa päivävaatetta tehdä. Kaava on uusimmasta OB:sta 6/15 Sweet Mama koossa 38/40. Toivottavasti yömekko ei ole mummille aivan liian iso. Tein ihan ohjeen mukaisesti ja yömekko mahtuu minunkin päälle. Kangas on Paapiin Siiriä ja Myyryä, jonka ostin jo viime kevään Kankaiden yönä. Kangas on 2-laatuista, kun osalta puuttuu silmät kokonaan. Musta trikoo ja resori on Kangaskapinasta. Ensimmäistä kertaa hyödynsin resoria, jonka olin leikannut pyöröleikkurin avulla tällä ohjeella. Yömekon kuva on valitettavasti epätarkka. (Päädyin lopulta joulun jälkeen tekemään mummille vähän pienemmän yömekon, mutta se on vielä työn alla).
tiistai 15. heinäkuuta 2014
Puudeleita itselle
Tilasin Kankaiden yönä pari metriä Viljamin puodin Puudeli-trikoota, vaikkei kangas ihan minun näköiseni olekaan. Oli niin hyvässä tarjouksessa... Ihanan pehmeää trikoota. Ompelin kankaasta itselleni yöpaidan vanhan yöpaidan pohjalta. Ihmeen hyvä tästä tuli näin vapaasti saksimalla. Minulla oli kyllä piirrettynä huomattavasti istuvammankin yöpaidan kaavat, mutta totesin kuitenkin, että viihdyn paremmin väljässä ja päädyin ensimmäistä kertaa saksimaan valmiin vaatteen mukaisesti. Ruskean resorin ostopaikkaa en enää muista. Ylijääneet puudelitkin on jo leikattu odottamaan sopivaa ompeluhetkeä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







