tiistai 16. kesäkuuta 2015

Ompeluhaaste

Viime perjantaina osallistuin ensimmäistä kertaa erään ompeluryhmän haasteeseen. Alkuviikosta tilattiin Koot.fi-kaupasta yllätyspaketti, jonka sai avata perjantaina klo 8. Sitten oli päivä aikaa miettiä, mitä kankaasta tekisin. Illalla sitten suunnitelma toteutettiin klo 21-23. Ensimmäinen kerta kun ompelin määrättyyn aikaan ja vieläpä näin myöhään. Yleensä en ompele mitään klo 21 jälkeen (vaan menen nukkumaan). Enkä yleensäkään tykkää, että joku asia pitää olla tiettyyn aikaan valmis. Useimmiten suunnittelen ompeluksia useita päiviä tai jopa viikkoja etukäteen. Sitten piirtelen joku päivä kaavoja ja toisena päivänä leikkaan. Ompelukin ajoittuu useimmiten useampaan päivään. En ole varmaan ikinä tehnyt mitään alusta loppuun asti valmiiksi. Tosin kaavat sai tälläkin kertaa olla valmiiksi piirrettynä.


Paketista paljastui punavalkoraidallista joustocollegea, jossa raidat kulkevat vinottain. Lisäksi mukana oli hand made with love-nauha ja pari nappia, joissa oli Englannin lippu. Päätin pitää riman tällä kertaa hyvin matalalla ja tyytyä ompelemaan kankaasta leggarit. Aloituskuvassa on siis lisäksi kuminauhaa ja kokolappu. Kaavaksi valikoitui 104cm Ropina (OB 6/12). Nauha ja napit jäi kyllä käyttämättä näihin leggareihin.

Sain kankaasta myös jatkoidean ja ryhdyin sitäkin toteuttamaan perjantaina. Aika loppui kyllä kesken, kuten etukäteen osasinkin arvata. Minulla meni 1,5tuntia pelkästään kankaiden leikkaamiseen (molempiin töihin) ja leggareiden ompeluun. Niinpä jatkotyö valmistui vasta sunnuntaina ja silloinkin aikaa kului vielä 1h 10min. Onneksi aina ei tarvitse ommella kellon kanssa.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Einon kesähousut vol 2

Tässä vielä toiset uudet housut Einolle. Nämä on ommeltu Kangaskapinasta ostetusta mustasta joustocollegesta ja resorikin on hankittu samasta paikasta. Kaavana on Tiikeri-housut OB:n numerosta 1/13 koossa 92cm. Vieläkään en ymmärtänyt, miten ohjeen mukaan lahkeensuut pitäisi huolitella. Parit housut olen aiemmin tehnyt tällä kaavalla. Housut on vielä vähän reilut Einolle, mutta kuitenkin ihan käyttökelpoiset. Housut ovat malliltaan vähän hassut, sillä ne on ommeltu yhdestä kappaleesta.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Einolle kesähousut


Reissussa havahduin siihen, että Einon housut on lahkeista aivan liian lyhyet. Ihmekös tuo, sillä reissun jälkeen kävimme neuvolassa ja pituutta oli yli 86cm ja käytössä on ollut edelleen 80cm housut. Eetun vanhat 86cm housut (kaupan housuja) on monet niin venähtäneitä, ettei ne pysy vyötäröstä Einolla jalassa. Todennäköisesti myös itse ompelemani 92cm on vielä isoja, sillä ne olivat Eetulla käytössä 3-vuotiaaksi asti.  Niinpä ompelin Einolle housut akuuttia pulaa paikkaamaan. En kuitenkaan viitsinyt enää tehdä 86cm housuja, vaan hyppäsin yhden koon välistä ja tein suoraan 92cm. Vähän reiluthan ne edelleen on, mutta sopivan vyötärökuminauhan ansiosta pysyvät sentään hyvin jalassa. Kaavana käytin tällä kertaa OB:n 1/12 Little rabbit. Graffitin harmaa trikoo (ja todennäköisesti myös resori) on Noshin. Toiset 92cm housut odottavat myös ompelua :)

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Onkipoika-body

Ompelin Einolle lyhythihaisen bodyn Kisuliini-kaavan pohjalta koossa 92cm. Ihana onkipoika-kangas on Ainolasta. Mustan resorin ostopaikkaa en muista.


maanantai 8. kesäkuuta 2015

Sporty shape -mekko

Ompelin itselleni mekon kesähelteille. Pinkki trikoo on Paapiin possupussista ja musta trikoo on Kangaskapinasta. Kädentiet ja pääntie on huoliteltu Kankaisista ostetulla nauhalla. Kaavana on OB:n 2/15 Sporty Shape koossa 40. Ihan kiva tuli, vaikken olisikaan itse juuri tätä kangasta tilannut.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Einolle kuokkavieraita


Tässä Einon huppari Kuokkavieraista. Kaavana Beagle boy koossa 98cm. Tarkempia tietoja täältä.

torstai 4. kesäkuuta 2015

Onkipoika reissaa


Viimeisenä päivänä ennen lomareissua ompelin Eetulle vielä uuden teepparin matkalle mukaan. Tämä ihana Onkipoika-kangas on Ainolasta ja sen on suunnitellut Leena Renko. Kaavana on jälleen Raide koossa 110cm (OB 6/12) hihat lyhennettyinä. Mustan resorin ostopaikkaa en muista.