Eilen valmistui tällainen paita Eetulle päiväunien aikana. Oli varmaan ensimmäinen kerta, kun sain tehtyä kokonaisen vaatteen yksien unien aikana. Paidan kaava on jo tutksi tullut OB:n Raide numerosta 6/12. Lisäsin kaavaan tuplahihat. Nämä ovat siis ihan todelliset tuplahihat. Seuraavalla kerralla voisi kokeilla valetuplahihoja, kun ryhdyn taas kokeilemaan jotakin uutta.
Paidan kankaat ja resori on ostettu Kestovaippakaupasta. Kankaat ja resori ei sovi ihan niin hyvin yhteen kuin olisin toivonut, mutta näillä nyt mentiin. Olen paitaan tyytyväinen, sillä kerrankin kaikki meni aika lailla nappiin. Ainoa moka oli kokolapun kiinnittämisen unohtaminen pääntietä huolitellessa. Niin minulle käy kyllä melkein jokaisen vaatteen kanssa. Paita on ommeltu koossa 98cm. Se saattaa olla vielä Eetulle iso, mutta täytyy ainakin sovittaa tällä viikolla.
Tämä oli nyt toinen vaate, jonka yhteydessä käytin Schmetzin kaksoisneulaa. Imetyspaidan kanssa en vielä oikein vakuuttunut sen paremmuudesta suhteessa Prymiin, sillä imetyspaitaa ommellessa minulla sotkeutui ylälangat jatkuvasti keskenään, vaikka olin pujottanut ne ihan samalla tavalla kuin aiemminkin. Hyppytikit tosin loppuivat samantien. Tällä kertaa kaikki meni hyvin. Ei tullut hyppytikkejä ja ylälangatkin pysyivät järjestyksessä. Eli taitaa olla totta, että Schmetzin neulat on parempia.
tiistai 15. lokakuuta 2013
maanantai 14. lokakuuta 2013
Perhosia paidassa
Ompelin itselleni imetyspaidan Suuren käsityölehden nro 4/2008 kaavalla. Tein paidan koossa 42. Lainasin lehden kirjastosta jo monta viikkoa sitten ja piirsin vain tuon koon kaavat. Arvasin kyllä jo etukäteen, että pienempikin koko olisi riittänyt, kun löysin kommentteja kyseisestä kaavasta (kuulemma iso ja leveä paita, jossa imetysaukot on aivan liian pienet). Paidan yläosasta tuli siis melko löperö ja tikkaukset on epäsiistit. En kuitenkaan tiedä, uskallanko niitä purkaa, ettei tulisi reikiä tms. Menee tämä ainakin kotipaitana. Tähän paitaanhan ompelin jo viikko sitten kolme alaetukappaletta, kun aina jotain meni pieleen. Työn ja tuskan takana siis tämä paita (kuten kaikki ompelukset itselle tähän mennessä). Ehkä pitäisi pysyä vaan lastenvaatteissa. Kangas on Lillestoffin Butterfly Woman ja se on ostettu Kestovaippakaupasta. Alaetukappaleen kangas on mummin varastosta. Perhoskangas ei ole ollenkaan minun värinen tai siis minulla ei ole entuudestaan varmaankaan yhtään vaatetta, jossa olisi keltaista. Mikko kuitenkin tykkäsi kovasti tästä värimaailman laajennuksesta.
Kun katsoo kuvaa tarkemmin, huomaa, että joku muukin halusi poseerata äidin vieressä ;). Eetullekin ompelin viime viikolla. Bloggaamisessa kestää vaan jonkin aikaa, sillä jumpsuit on vetoketjua vaille valmis ja sen hankkiminen (ja ompeleminen) kestänee pari viikkoa. En oikein osaa vielä vetoketjuja kiinnittää ja pelkään pilaavani koko haalarin siinä hommassa. Ajattelin siis matkata mummin oppiin :) Seuraavaksi työn alle pääsee vähän syksyisempää kangasta... Nyt on niin paljon kankaita hankittuna (ja lisää tilattuna), että täytyy olla ahkera...

maanantai 7. lokakuuta 2013
Mäyräkoirabody
Ompelin Eetulle viime viikolla mäyräkoirabodyn Noshin Preppy Puppy-trikoosta. Kangas on hankittu Metsolasta. Hihat ja kanttaukset on tehty tummanruskeasta jerseystä, joka on ostettu Kankaisista. Nepparit on hommattu Käpysestä. Kanttauksista tuli sen verran paksut, että neppareiden kiinnittäminen oli pihdeistä huolimatta hankalaa. Toivottavasti pysyvät kuitenkin paikallaan. Body on ommeltu Ottobren 6/2012 Kisuliini-kaavalla. Siihen on vain lisätty nepparit raglansaumaan. Minun piti jo kokeilla eri bodykaavaa, mutta ihmetyksekseni osassa Ottobren bodykaavoista koot loppuvatkin jo aiemmin. Kisuliinissä oli vielä koko 92cm, joten siihen päädyin kuitenkin. Kisuliini-bodeja on jo ainakin viisi tehtynä, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen, joka pääsee käyttöönkin asti.Toivottavasti body on sopiva.
Useampi muukin työ on valmistunut viime aikoina, mutta niiden julkaisu jää joulun jälkeen, ettei vaan salaisuudet paljastuisi ennen aikojaan. Tänään aloitin vaihteeksi ompelemaan myös itselle, mutta saa nähdä, tuleeko siitä projektista yhtään mitään. Tarkoitus olisi tehdä imetyspaita, mutta mutkia on matkassa. Ensin alaetukappaleen kaitaleen kiinnitys ei onnistunut, joten leikkasin uuden etukappaleen ja kaitaleen (inhoan purkamista). Seuraavaksi kiinnitinkin kaitaleen niin, että etukappale olisi ollut nurja puoli päällepäin. Päätin siis leikata vielä kolmannen etukappaleen ja kaitaleen. Tällä kertaa kaksoisneulan molemmat neulat napsahtivat poikki puolen sentin ompelun jälkeen. Siihen loppu yrittäminen ja nyt on toivottavasti paremmat kaksoisneulat tilauksessa (Schmetzit). Onneksi tuo alaetukappaleen kangas oli joku vanha jämä mummin varastoista, niin ei harmita ihan älyttömästi...

tiistai 1. lokakuuta 2013
Joustofroteinen kääntöhaalari
Viikonloppuna valmistui taas vaihteeksi vauvallekin jotain. Kyseessä on joustofroteinen kääntöhaalari trikoovuorella. Haalari on tehty koossa 68cm. Ohje löytyy Ottobre designin numerosta 1/2013. Joustofrotee on hankittu Kestovaippakaupasta. Kangas on heidän oma kuosi ja sen on suunnitellut Henni Mustakorpi. Myös ruskea trikoo on Kestovaippakaupasta. Resorit ja nepparit on muistaakseni Fabriinasta.
Olen tyytyväinen haalariin, sillä siinä oli haastetta selvästi aiempaa enemmän (huppu, vuoritus). Ei sitä ehkä kehtaa toisinpäin käännettynä käyttää, mutta näinpäin se on ihan siisti.
Olen tyytyväinen haalariin, sillä siinä oli haastetta selvästi aiempaa enemmän (huppu, vuoritus). Ei sitä ehkä kehtaa toisinpäin käännettynä käyttää, mutta näinpäin se on ihan siisti.
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Isompi virkattu kori
Tällä viikolla virkkauskurssilla valmistui isompi kori pienemmän korin kaveriksi. Ohje on jälleen Kauhavan kangasaitan ja kude on ostettu Triteksistä. Virkkasin nro 8 koukulla. Korit on edelleen viininpunaisia, vaikka kuvissa muulta näyttääkin.
Kävin tällä viikolla tilaamassa lisää kudetta isompaa projektia varten, mutta nyt näyttää valitettavasti siltä, ettei kuteet ehdi tulla tiistain kurssikerralle :( En tiedä, viitsinkö kuteita sitten ostaa, kun ovat kuitenkin melko hintavia, eikä minulla oikein ole kotona aikaa virkata. Toivottavasti saan hankittua edes jotain mieleistä kudetta tiistaiksi, ettei tarvitse enää näillä koreilla jatkaa, vaikka kivojahan nämäkin ovat.

perjantai 27. syyskuuta 2013
Shift of focus-neuletakki
Neuloin kesän aikana itselle neuletakin kylmeneviä syyssäitä varten. Neule valmistui juuri sopivasti viime viikolla, kun kelit kylmenivät. En vaan tykkää neuleesta yhtään. Siitä tuli liian iso, vaikka tein tällä kertaa jopa mallitilkunkin. Ainaoikein-neule ei myöskään ole mun juttu. Käsialani näyttää siinä tosi epäsiistiltä, vaikkei se mielestäni sitä muuten olekaan. Ehkäpä tätä nyt tulee kuitenkin tänä syksynä käytettyä, mutta jatkossa se on varmasti liian iso, ellen keksi jotain keinoa vähän ryhdistää sitä.
Neuleen ohjeen löysin Ravelrystä Ohje on Veera Välimäen suunnittelema Shift of Focus.Neule on tehty koossa L. Lankana minulla oli Dropsin Alpaca. Langan väri oli 3650. Lankaa kului 7,5 kerää eli 375g. Puikot ohjeen mukaan.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Tähtimatto
Virkkasin viime viikolla kurssilla pienen Paula-maton alakerran vessaan. Kuteet ja ohje ovat Kauhavan kangasaitan. Virkkasin ohjeen mukaisesti harmaasta Paula-punoskuteesta numeron 8 koukulla. Kuteet hankin jo keväällä Pienen lankakaupan kautta. Yritin nimittäin tehdä jo keväällä vastaavalla ohjeella mattoa, mutta silloin kude oli eri. Mielestäni tämä matto onnistui oikein mukavasti ja kuvassa matto on jo omalla paikallaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)