lauantai 1. lokakuuta 2016

Kehyskukkaro

Ompelin tällä viikolla ensimmäistä kertaa kehyskukkaroja. Ensimmäisen tein tällä ohjeella. Se meni ihan pilalle, sillä kaavani oli liian iso. Toinen onnistui jo paremmin. Sen tein tämän ohjeen mukaan. Seuraavalla kertaa käytän jälkimmäistä ohjetta, mutta yritän lisätä kuitenkin nyörin ensimmäisen ohjeen mukaisesti. Tässä kuvassa on toisena tehty kukkaro. Muuten ihan hyvä, mutta sisäpuolen onnistuin sotkemaan liimalla. Kankaat on ostettu muutama vuosi sitten Kankaisista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti