perjantai 31. heinäkuuta 2015

Mikon ompelema paita :)

Mikko erehtyi kerran ääneen ihmettelemään, miten kaavojen avulla oikein saadaan paita aikaiseksi. Lupasin opettaa ;) Niinpä pitkäperjantaina Einon päiväuniaikaan opettelimme kankaiden leikkaamista. Kaavat oli sentään ennestään valmiina (MIWmies koossa M). Lauantaina aloitimme sitten ompelun (päiväuniaikaan). Minä vahdin vieressä ja Mikko käytti saumuria. Lauantaina paita saatiin jo kasaan. Viimeistelyt jäivät sitten kesken ja niin paidan valmistuminen viivästyi muutaman kuukauden ja valmistui lopulta heinäkuussa.

Hävittäjät-digiprintti on Kangaskapinasta. Hihoissa on harmaata joustocollaria, jonka sain mummilta. Kangas on todennäköisesti Kankaisilta, mutta ihan samanväristä minulla on myös Kangaskapinasta ostettuna.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti