torstai 8. toukokuuta 2014

Tähtiyöpuku itselle


Kankaiden yön tilauksia odotellessa tein itselleni yöpuvun tammikuussa Kankaisista ostetusta alennuksessa olleesta tähtitrikoosta. En jaksanut ryhtyä mihinkään kaavamuokkauksiin ja varsinaista yöpukukaavaa minulla ei ole, joten päädyin käyttämään taas miesten kaavoja. Housut tein samalla Joka tyypin kaavakirjan miesten verkkarihousun kaavalla (koko M). Jätin vain lahkeensuun resorit pois ja kavensin lahjetta vähän. Paidan ompelin MIWmies-kaavalla (koko M). Hihoista tuli juuri niin pitkät kuin kankaasta riitti. Pääntien huolittelin ensimmäistä kertaa framilonilla täältä löytyneen ohjeen mukaan. Ajattelin, että yöpuvulla on hyvä harjoitella, kun sen ulkonäöllä ei ole niin paljoa väliä. Framilonista tuli vähän liian tiukka, joten aavistuksen kiristää pääntietä ruttuun. En kuitenkaan jaksa korjata, kun ei sillä yöpuvussa ole niin väliä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti