lauantai 31. elokuuta 2019

Neulakirja

Kesän ompeluryhmän bingossa ompelin myös neulakirjan ompelukoneen- ja saumurin neuloille. Päällinen on puuvillaa ja kirjan sivut on fleeceä. Nuppineulalla merkitsen, mikä neula on käytössä koneessa.


torstai 29. elokuuta 2019

Kesähousut

Ompelin itselleni Kankaisilta monta vuotta sitten ostetusta puuvillapellavasta culottes-housut jo kesäkuussa. Kaava on Girl trip -kirjan Lotte-culottesit koossa 46. Näistä tuli mukavan väljät.

tiistai 27. elokuuta 2019

Nuken ruokalappu

Toinen yllättävä ompelus bingohaasteen myötä oli tämä nuken ruokalappu, jonka tein, koska piti tehdä jotain, jossa on nappi ja napinläpi. Tämä pääsee toivottavasti joskus käyttöön Ellan leikkeihin. Ruokalappuun löytyi valmis kaava Mekkotehdas-kirjasta.

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Neulatyyny

Ompeluryhmän bingohaaste aikaansai myös vähän hassuja ompeluksia. Tämä Spiderman on ompelukoneeseen kiinnitettävä neulatyyny. Kiinnitys tapahtuu  kuminauhalla. Kankaaksi valikoitui Spiderman siksi, että lisäpisteen sai, kun käytti Dream circukselta ostettua kangasta.

perjantai 23. elokuuta 2019

Jumppahousut

Ompelin itselleni uudet caprimittaiset jumppahousut. Kaavana on OB:n Sammalikko koossa 36 ja lycra on Kangaskapinasta. Ompelin saumat oikealta puolelta saumurilla ja litistin sitten ompelukoneella.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Keittiörättejä

Ompelin varastoon muutaman joustofroteisen tiskirätin. Nämä päätyy joko itselle tai jollekin lahjaksi.

maanantai 19. elokuuta 2019

Korjausompelua

Välillä tulee harrastettua korjausompeluakin. Heinäkuussa tein Eetun vanhoista puhkikuluneista housuista Einolle shortsit. Lyhensin siis lahkeet ja lisäsin vanhasta lahjekappaleesta leikatut kaitaleet.