sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Lumiukkopaita

Ompelin Einolle Olaf-paidan Pipoiksi-kaupasta ostetusta trikoosta. Kaavana on Noshin paitakaava koossa 116cm. Hihoja lyhensin hieman. Resorin ostopaikkaa en muista. Frozen on kuulemma ihan tyttöjen juttu, mutta toivottavasti paita päätyy silti käyttöön.

perjantai 10. marraskuuta 2017

Ekat sukat tauon jälkeen

Näistä sukista tämä uusi neulonta- ja virkkausinnostus lähti. Aloitin nämä siis elokuussa. Väliin tuli vain monta muuta projektia ennenkuin sain molemmat sukat valmiiksi. Jatkossa täytyy neuloa molemmat sukat yhtä aikaa, sillä näissä on kyllä selkeä ero käsialassa. Jälkimmäinen sukka on paljon isompi. Sukkien malli on Niina Laitisen August socks. Tein muuten ohjeen mukaan, mutta jalkaterää pidensin 6krs.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Viitta Teräsmiehelle

Sain tänään valmiiksi vielä viitan Teräsmiehelle eli Halloween-asu on nyt valmis. Punainen vuorikangas on Kankaisilta.

perjantai 27. lokakuuta 2017

Siniset joustocollarihousut

Teräsmies tarvitsi myös housut eli Kangaskapinan sinisestä joustocollarista 122cm housut. Kaavana Saimi (OB 1/09).

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Superman-paita

Ompelin Eetulle Halloweenia varten Teräsmies-paidan. Sininen joustocollari on Kangaskapinasta. Logo on tehty silityskalvoilla. Kaavana on Beagle boy 122cm ilman huppua (OB 4/13).

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Talvinen Ryhmä Hau -paita

Ompelin Einolle uuden Ryhmä Hau -paidan talvisesta joustocollarista. Täytyy ommella varastojeni Ryhmä Haut nopeasti ennenkuin innostus menee ohi. Eetulle ei enää koirat kelpaa. Kaavana on OB:n 4/13 Beagle boy 110cm ilman huppua. Jc on Kankaisilta ja resori on todennäköisesti Paapiin.

lauantai 14. lokakuuta 2017

Karhu-paita

Ompelin Eetulle Nappinjasta ostetusta karhu-joustocollarista paidan. Kaava on Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin Kahden-paita koossa 128cm (pienin koko). Tein ohjeen mukaisesti. Nahkatilkut mummin varastoista. Nyöri ja sirkat Kankaisilta. Kauluksessa muistaakseni mustaa jc:tä. Tästä tuli mielestäni kiva. Toivottavasti kelpaa Eetullekin, vaikka kaulus on hänen mielestään liian iso.