Ompelin Einolle pitkähihaisen paidan Ryhmä Hau -digitrikoosta. Kaavana on Steampunk (OB 6/15) koossa 104cm. Ryhmä Hau -trikoo on Jyväskylän kangaskaupasta ja musta trikoo Kangaskapinasta. Pääntie ym. on huoliteltu trikoolla. Tähän paitaan tein pääntien ohjeesta poiketen vain kaksinkertaisena trikoorinkulana. Rinkula saumurilla pääntielle ja sitten saumanvaran ja rinkulan tikkaus kaksoisneulalla. Tuli mielestäni kivempi näin.
maanantai 30. toukokuuta 2016
lauantai 28. toukokuuta 2016
Einon kamerat
Einokin sai oman paidan Noshin kameratrikoosta. Kaavana on Raide (OB 6/12) koossa 104cm.
Ja molemmat:
Ja molemmat:
torstai 26. toukokuuta 2016
Kameroita
Tilasin varmaankin pari vuotta sitten Noshilta jonkinlaisen yllätyspussin tms. Pussissa oli mukana vihreää kamera-aiheista trikoota, joka ei oikein minua miellyttänyt. Nyt sain tehtyä sen lopulta paidoiksi. Pojat tykkäävät vanhanaikaisella kameralla leikkiä, joten ehkäpä paidatkin ovat mieluisat. Ensin valmistui Eetun paita. Kaavana on Raide (OB 6/12) koossa 116cm. Musta resori on Kangaskapinalta.
tiistai 24. toukokuuta 2016
Panda-paita
Tilasin Viljamin puodilta pandatrikoota varmaan noin kaksi vuotta sitten. Puolet kankaasta päätyi ajat sitten Einon bodyyn. Nyt tein lopusta Eetulle 116cm t-paidan Be positive -kaavalla (OB 3/15). Ruskea trikoo on Kangaskapinasta. Resorin ostopaikkaa en muista. Pääntien kanttaus meni täysin pieleen, mutta toivottavasti se ei näy päällä noin pahasti.
sunnuntai 22. toukokuuta 2016
Sulka-toppi
Tyyne-Esteriltä tilatulla Aino-topin kaavalla uusi toppi. Sulkatrikoo on Jyväskylän kangaskaupan Feathers digiprinttiä. Mukavan ohutta trikoota tähän tarkoitukseen. Helmasta tein niin pitkän kuin 80cm kangaspalasta riitti. Saumanvarat tein normaalia kapeampina. Pääntie ja kädentiet on vain saumuroitu ja käännetty kaksoisneulalla.
perjantai 20. toukokuuta 2016
Vikat tilkun tuhoamiset tällä erää
Tässä vielä yhdet alkkarit. Tilkkuja olisi vaikka kuinka paljon tuhottavatksi, mutta näiden ompelu on vähän tylsää. Kaava OB 5/09. Nämä näyttää kuvissa ihan kamalalle, mutta päällä ovat mukavat.
keskiviikko 18. toukokuuta 2016
Vihreät Baggyt Eetulle
Ompelin Eetulle vihreästä Kangaskapinan joustocollarista housut Noshin Baggy-ilmaiskaavalla. Housut ovat kokoa 116cm. Myös resori on Kangaskapinasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







