Ompelin Einolle sortsibodyn kesää varten OB:n 1/13 Soma-bodyn ohjeella koossa 74cm. Jätin vain tyttömäiset frillat pois. Lisäksi vähensin kanttausten määrää ja tein hihan- ja lahkeensuihin vain käänteet. Olkapäälle lisäsin nepparit. Tiikeriparaati- ja pallokangas on Pehemiältä. Resorin ostopaikkaa en muista.
Einon body ja Eetun t-paita.
perjantai 18. huhtikuuta 2014
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Tiikereitä
Ompelin Eetulle kesää varten uuden t-paidan. Kaavana tässä on OB:n 1/13 On the road koossa 104cm. Tiikeriparaati-trikoo on tilattu Pehemiältä. Kuosin on suunnitellut Paapii. Myös pallokangas on Pehemiältä. Resorin alkuperää en muista. Paidassa on toivottavasti vielä kasvuvaraa. Sovitushuomioita: pääntie on turhan avara, malli on melko kapea, hihoista tuli vähän liian pitkät.
Lähikuva Tiikeristä:
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Apila-potkarit
Sain vihdoin valmiiksi Apila-joustofroteesta ommellut potkuhousut. Samasta kankaasta on aiemmin valmistunut Tiikeri-housut. Kangas on ostettu Metsolasta. Resorin ostopaikkaa en enää muista. Potkarien kaava on Ottobresta 4/13 (Crawler). Samalla kaavalla olen jo tehnyt nämä, nämä ja nämä. Tällä kertaa potkarit on kokoa 74cm. Henkselien päät huolittelin tämän ohjeen mukaan. Ohje oli mukavan selkeä ja päistä tuli mielestäni siistimmät kuin aiemmissa potkareissa.
keskiviikko 9. huhtikuuta 2014
Mikolle kotipaita
Ompelin Mikolle kotipaidan sammaleenvihreästä joustofroteesta. Kangas ja resori on ostettu Fabriinasta. Kaava on MIWmies koossa M.
perjantai 21. maaliskuuta 2014
Nanun karhuja
Minun teki heti mieli tilata Nanun karhuja, kun kangas ilmestyi. En kuitenkaan raaskinut tehdä tilausta yhden kankaan takia. Kun tarjoutui mahdollisuus yhdistää kangas Pehemiän tilaukseen, käytin edun hyväkseni. Kankaan on suunnitellut Mutturalla-blogin Annika. Ompelin kankaasta Einolle yöpuvun Villikko-haalarin kaavalla. Haalari on tehty koossa 80cm, joten kasvuvaraa löytyy vielä reippaasti. Mustan resorin ostopaikkaa en muista (varastosta löytyy ainakin kolmesta paikasta ostettua...).
lauantai 15. maaliskuuta 2014
Siskolle maatuskoja
Siskolla on syntymäpäivä huhtikuussa. En malttanut pimittää lahjaa sinne asti, vaan annoin sen jo viikko sitten. Ompelin hänelle siis jo helmikuussa lahjaksi Maatuska-trikoosta Autumn Mood-tunikan. Tämä on ensimmäisiä saumurilla tehtyjä vaatteita. Kaava on siis OB:n numerosta 5/13 koossa 40. Kaula-aukkoa vähän pienensin ja laitoin siihen kanttauksen. Muuten on tehty ihan ohjeen mukaan. Tunika on minulle aavistuksen liian pieni, joten toivottavasti se on siskolle sopiva. Kangas on ostettu jo syksyllä Kankaiden yönä Pehemiältä. Resori taitaa olla Kestovaippakaupasta. Tunika vaikutti olevan saajalleen mieluinen :)
lauantai 8. maaliskuuta 2014
Koiran lelu
Pidemmän aikaa on jo ollut suunnitelmissa yrittää tehdä itse lelu koirille. Nyt on ollut vähän pakollista taukoa käsitöistä ja tämä toimi pienenä verryttelynä. Ohje löytyi täältä. Tein tämän kaksinkertaisista trikoomatonkuteista. Yhden kuteen pituus oli 3m. Ihan hyvältä vaikuttaa tämä harjoituskappale.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)











