lauantai 10. elokuuta 2013

Tiskirätti

Minulla on selvästi jokin käsityöhurahdus menossa. Tänään valmistui tällainen:
Ei tästä nyt voi sanoa, että elämäni ensimmäinen tiskirätti, sillä peruskoulussa on varmaan jotain tullut tehtyä. Ihan hetkeen en kuitenkaan ole rättejä tehnyt. Inspiraation tiskirätin neulomiseen sain tästä blogista. Alkuperäinen ohje rättiin löytyy täältä. Lankana minulla oli Blend bamboon väri 7093 ja sitä kului huikeat 23g. Neuloin nro 3 puikoilla.

Fabriinan tilaus tuli ja sormet syyhyää jo päästä ompelemaan lisää. Nyt kuitenkin pakollinen tauko ompeluksiin ja ehkä hyvä niin, kun sain mummin saumurinkin jumiin innostuksissani...

torstai 8. elokuuta 2013

Nukkumatti-unihaalari


Täytyy kyllä sanoa, että ylitin itseni käsitöiden saralla ja ompelin vaatekappaleen, johon olen jopa tyytyväinen ja siihen tuli vetoketjukin. Enpä ollut vetoketjuakaan ommellut ainakaan 15 vuoteen, eikä se nytkään varmaan mennyt niinkuin olisi pitänyt, mutta kuitenkin.

Tein siis Ottobre Design-lehden numeron 6/2012 kaavoilla Nukkumatti-nimisen unihaalarin vauvalle koossa 68. Kankaan ja resorin hankin Tampereelta Triteksistä.

Unihaalarissa on siis useita pikkuvirheitä, mutta kokonaisuutena siitä tuli mielestäni hieno, kun huomioi minun lähes olemattomat ompelukokemukset aikuisiällä. Vetoketju on aika vinksallaan, mutta täytyy vielä kertailla jostain, miten se pitäisikään tehdä. Kivaa tässä työssä oli se, että pääsin kokeilemaan uuden (vuoden vanhan) ompelukoneeni ominaisuuksia enemmänkin. Tähän asti olin kokeillut vain suoraa ja siksakkia. Nyt valtaosa työstä tehtiin joustavalla trikoo-ompeleella. Sen lisäksi tarvittiin perussuoran ja siksakin lisäksi hunajakenno-ommelta ja kaksoisneulaa. Yllätyksenä minulle tuli, että ompelulankaa kului tosi paljon. Gutermannin 100m rulla meni lähes kokonaan tähän yhteen pieneen työhön. Käytössä oli väri 946.

Innostuin tästä työstä nyt niin paljon, että seuraavat kaksi työtä on jo valmiiksi leikattuna ja lisäksi kangas- ja tarviketilaus Fabriinaan on tehtynä. Seuraavat pari viikkoa taitaa vaan olla niin kiirettä, etten ehdi ompelukoneen äärelle istahtamaan.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Vielä yhdet junasukat

Tein sitten vielä yhdet vauvan junasukat. Nyt saa olla kyllä vähän taukoa sukista, kun olisi niin paljon muutakin tehtävää. Nämä on neulottu alkuperäisellä ohjeella Dropsin Baby Merino langasta (väri 14) 2,5 sukkapuikoilla. Näiden sukkien on tarkoitus jäädä kotiin :)
Seuraava työ lähtikin sitten heti puikoille ja sekin on jotain pienelle ihmiselle. Sitä en tiedä, mikä työ seuraavaksi valmistuu (tai valmistuuko mikään), kun nyt on ainakin kolme työtä puikoilla. Matonkuteita on ostettuna varmaan likemmäksi 10kg virkkaamista varten ja sitten on vielä iso kasa tilkku- ja trikookankaita, joista on kyllä paljon suunnitelmia, kun joku vain ehtisi toteuttamaan ne.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Mansikkakakku

Tämä ei nyt ole varsinainen käsityö, mutta omin käsin tehty kuitenkin ja jotenkin haluan laittaa muistiin, mitä kakkuun tuli. Sitä ei kuitenkaan enää vuoden päästä muista, mitä oli sen ja sen hyvän kakun välissä. Kakusta ei tullut älyttömän kaunis, mutta tämä taisi olla kolmas täytekakkuni ikinä, joten siinä mielessä olen ihan tyytyväinen.
Pohja oli ihan perussokerikakkupohja viidellä munalla. Ohjeen katsoin Kinuskikissan kirjasta. Kakun kostuttamiseen käytin maitoa, jossa oli vähän vanilliinisokeria joukossa. Täyteohje löytyi samasta kirjasta. On muuten hyvä kirja tällaiselle aloittelevalle leipurille. Täytteessä oli mansikanmakuista rahkaa, kermaa, sokeria, soseutettuja mansikoita ja vanillakreemijauhetta. Lisäksi laitoin yhteen väliin täytteen alle lemon curdia, joka antoi kyllä kakulle kivan säväyksen. Kakku oli tarkoitus päällystää kermavaahdolla, mutta tein kakun hetken mielijohteesta, jonka takia kerma loppui kesken ja päällimmäisenäkin on tuota marjarahkatäytettä. Hyvänmakuista kakkua kyllä tuli! Ei tuottanut ongelmia tuhota kakku kahdestaan parissa päivässä...

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Lisää junasukkia

Juhannuksen tienoilla neuloin lisää junasukkia.Tein ensimmäiset vastaavat maaliskuussa. Tästä kerrasta viisastuneena käytin tällä kertaa pienempiä puikkoja eli nro 3. Lankana oli jälleen Novitan Nalle.
Pinkit sukat tein maaliskuisen kerän jämästä, mutta eihän se sitten riittänytkään ja kotoa löytyi jatkoksi mustaa. Ei kovin kivat vauvan sukat... Vihreät sukat on huomattavasti kivemmat. Nämä sukat onnistuivat huomattavasti maaliskuisia paremmin ja kokokin saattaa olla jo lähempänä 6-12kk ikää, johon tähtäsin tälläkin kertaa.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Käsityötaukoa

Nyt on kyllä enimmäkseen ollut taukoa käsitöistä, kun aika on mennyt Eetun ja koiranpennun kanssa touhutessa. Lisäksi on vaivannut sellainen väsymys, ettei ole vaan jaksanut käsitöitä kaivaa esiin.

Tällä viikolla ryhdistäydyin vähän ja virkkasin pari pannunalusta viemisiksi naapuriin. Ohje on Eilen tein-blogista ja olen sen jo aiemminkin täällä esitellyt.
Lisäksi askartelin tällä viikolla yhden rasian itse tehdyille saippuoille. Saippuat matkustaa mökille juhannusviemisiksi. Rasioita opettelin tekemään joulukuussa kansalaisopiston askartelukurssilla. Saippuat on tehty viime marraskuussa myöskin kansalaisopiston kurssilla. Kuvassa näkyvät saippuat on valmistettu perusohjeella, joka on värjätty vihreäksi ja mukaan on laitettu koivutuoksuöljyä. Niiden pitäisi sopia siis hyvin juhannussaunaan.

Mainittakoon, että tilasin tällä viikolla langat uuttta neuletakkia varten. Saa nähdä, montako kuukautta (tai vuotta) vie sen valmistuminen. Toiveissa olisi kyllä saada se syksyksi valmiiksi.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Vauvan tilkkutäkki

Elämäni ensimmäinen (toisena valmistunut) tilkkutyö on tässä. Aloitin tilkkutyön tekemisen siis jo heinäkuussa ja valmista tuli lopulta maaliskuun alussa. Lahjan saaja syntyi 14.3., joten ihan hyvissä ajoin tuli valmista ;) Tilkkutäkki oli siis lahja hyvän ystäväni tytölle. Kankaat ostin Forssan Kankaisesta.

 Lähikuva peiton kissoista. Peitto muutti koiraperheeseen, joten hyvä oli muutama kissakin saada koirien joukkoon :)